Hae tästä blogista

perjantai 7. joulukuuta 2012

Hangosta Vaasaan

You can translate the texts: use translator on the right banner


Lauantai 4.7 lähdimme  Hangonkylän venesatamasta kello viidentoista paikkeilla kohti länttä. Kevyt vastainen tuuli siivitti menoamme.
Meitä oli aluksi koko veneellinen porukkaa. Peruspurjehtijoiden lisäksi mukana olivat Jp, Matias ja Samu sekä Lenni. 
Ensimmäinen yöpymissatama oli mukavan matkan päässä oleva Dalsbruk. Pienten oikaisujen jälkeen saavuimme Taalintehtaan satamaan, jossa totesimme olevan menossa jonkin massatapahtuman, kun veneitä oli laiturissa useassa rivissä. Saimme onneksi kiinnittää veneemme erään toisen aluksen kylkeen.  Onneksemme ei ketään tullut meidän peräämme, jotta ei tarvinnut muuttaa paikkaa, koska jatkoimme matkaa jo heti aamusella.
Yön mahduimme nukkumaan kohtuullisesti: Lenni pistopunkassa, JP + pojat keulassa ja me loput omissa punkissamme. Ja nukuimme kaikesta jatsittelusta huolimatta.

Sunnuntai 5.7  aamusta jatkoimme Lövön mutkien kautta Jungfrusundia pohjoiseen Paraisten-portille. Meillä oli taas vastatuuli, vaikka sitä tuulta ei paljoa ollutkaan. Siellä olimme alkavasta iltapäivästä ja pidimme tunnin mittaisen yhdistetyn jaloittelu / päiväpala -paussin. Illansuussa saavuimme Airiston selän Stormälön Marinaan. Olimme purjehtineet 28 mailia. Lapset sekä lapsenmieliset pomppoilivat, saunoivat, uivat (Matias) ja lopulta rauhoittuivat ennen nukkumaan menoa. 

Ilta Airistolla oli kaunis ja rauhallinen.
Maanantai 6.7    Ruokailtua lähdimme hieman kiertelemään ja tutustumaan paikkaan, koska Jp:n väellä oli tarkoitus myöhemmin vierailla siellä perheloman merkeissä. Katseltiin kaloja, joita oli ravintolan lammikossa ja ihmeteltiin kalliossa olevia kirjoituksia. Juuri ennen lähtöä isä joutui hieman "operoimaan" poikansa jalkaa: Matias oli astunut terävään esineeseen: Jalasta löytyi ilmeisesti silmäneulan silmäosa.
Jatkoimme purjehdusmatkaa heikossa vastatuulessa. Neljän tapahtumaköyhän tunnin - mitä nyt lapset kyllästyessään meille ohjelmaa järjestivät - jälkeen saavuimme Naantaliin.   Täyttä näytti täälläkin olevan, vaan onneksemme parit näyttelijät veneineen olivat saaneet tarpeekseen, ja luovuttivat meille suojaisan paikkansa. Tänään tutustuisimme ympäristöön, jotta huomenna lapset ja lapsenmieliset voisivat rauhassa visiteerata "Muumilaaksoa" reilun viidenkympin hinnalla/kasvo.

Tiistaina 7.7 jo aamusta olimme muiden samankaltaisten joukossa jonottamassa sisäänpääsyä Muumimaahan. Hinta oli aika kallis, varsinkin kun Lennikään ei jaksanut välipalan jälkeen olla mukana kuin iltapäiväuniin asti.
Pari tuntia myöhemmin loputkin saapuivat veneelle. Syötyämme nuoriso "pisti haun' päälle" ja löysivät laiturista samanikäisiä, melkein vastapäätä venettämme. Pojat kutsuivat neidot kohteliaasti kylään sekä viihtyivät hyvin naapurissa.
Illalla kapu kävi suihkussa ja me muut saunoimme naisten puolella sataman sosiaalitiloissa.

Keskiviikko 8.7 Aamu-palan jälkeen osa gasteista alkoi pakata: Jp poikineen lähti kohti Turkua, Karibian kylpylää, jossa he tapaisivat äidin ja pikkusiskon. Hyvästelimme heidät linja-auto asemalla ja palasimme veneelle valmistautumaan mekin lähtemään.
Alkavasta iltapäivästä irrottauduimme ja suuntasimme kohti Luonnonmaan pohjoispäätä. Sieltä suunnistimme länteen, alkuunsa kapeaa, melko ruovikkoista ja mutkittelevaa väylää Merimaskun sillan alitse. Tarkoituksemme oli seilata Kustavin Lootholmaan. Vaihtelevien tuulien kanssa rimpuiltuamme ja reilun mailin mittaisen matalan mutaojan jälkeen saavuimme seitsemäntoista kolmenkymmenen jälkeen itikoita vilisevään lahdenpohjukkaan, jossa tarjolla ei ollut mitään. Niinpä ruokailun jälkeen suunnistimme uudelleen pohjoiseen ja etsisimme seuraavan, ystävällisemmän paikan.

Vajaan kymmenen mailin päässä oli Katanpään vierasvenesatamaa. Kun kiinnitymme sinne puuskaisessa tuulessa illalla yhdeksän maissa, alkoi sataa kuin saavista kaataen.
Saunaan emme tänään päässeet, vaikka piipusta savu vielä tuprusi.  Olisi ollut järjetöntä kastella itsensä mennen tullen. Väsyneinä kaaduimme punkkaamme kykenemättä tekemään edes kaikkia tärkeimpiä.

Torstai 9.7 Aamiaisen jälkeen näytti sade loppuvan. Tuuli oli edelleen navakkaa ja meidän suunnitelmiimme täysin vastaista, taas.
Teimme saarikierroksen ja tutustuimme vankien ja varusmiesten rakentamaan ja kunnostamaan Venäläisten pohjoisimpaan linnoitussaareen. "Sotkussa" maistuivat munkit makealta.
Alkuiltapäivästä lähdimme pellitetyn keulapurjeen avulla puskemaan vastaiseen. Ja taas alkoi sataa. Matka ei ollut pitkä, mutta sen kuoppaisempi. Kolme tuntia ja viisitoista mailia myöhemmin olimme Pakkahuoneenmarinassa Uudessakaupungissa. Täyttä täällä oli, mutta saimme näköalapaikan aivan iltatorin edestä.

Perjantai  10.7  Tänään kiersimme kaupunkia, kirkon ulkoa ja sisältä, kauppoja ja kirppiksiä ja Bonkin. Lasisulakkeitakin ostimme, jotta poppikone toimisi. Kierrettiin myös Pakkahuoneen esittelytilat.
Jalat kipeinä palasimme purrelle laittamaan apetta. Syötyämme ja tiskattuamme lepuutimme hiukan, jotta jaksettaisiin taas saunoa.

Lauantai  11.7,   lähdettiin liikkeelle ennen kymmentä. Jouduimme ajamaan koneella 5 sm:n vastaiseen, samalla sateen uhka oli melkoinen.
Lähestyessämme  Pyhämaata kuudentoista pintaan taivas tummeni ja ukkosen jyrinä kuului jostain kauempaa. Päätimme etsiä lähistöltä yöpymispaikan. Kiersimme  Pyhämaan niemen ja hetken saimme jopa purjehtia. Juuri ennen laituriin pääsyä pimensi kova sade- / raekuuro näkymät. Odottelimme kelin paranemista, jotta näkisimme laiturin. Kuuro loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Laiturissa syvyydeksi oli ilmoitettu kaksi metriä, kuitenkin kolahti pohjaan, ennen kuin oltiin tarpeeksi lähellä. Saimme onneksi luvan ”epäpurjehtijamaiseen kiinnittymiseen”.  Olimme siis poikittain keula uimatikkaissa ja perä poijussa vieden kolmen veneen tilan.  Kello seitsemäntoista aikaan oltiin perillä, reilut kakskyt' kuus' mailia viidessä tunnissa. Paikka oli  Kuivarauma, jossa siis viettäisimme tulevan yön..
Laiturilla oli ”post'loora, johon piti jättää yöpymismaksuksi10 €. Maksu ei sinällään tuntunut suurelta tästä hienosta paikasta, mutta kun siellä ei ollut mitään vastinetta maksulle.

Sunnuntaina  12.7   Aikaisin lähdimme tutustumaan vanhaan ”historialliseen”  Kuivarauman kuntaan,  joka oli yhdistetty  Uuteenkaupunkiin  1990-luvun lopussa. Paikka rajoittui Manner- ja Velhoveden väliin. Kylän keskusta oli melko keskellä kapeinta kohtaa ylhäällä mäellä. Pinta-alaltaan kunta on vain 445 ha ja sijaitsee Rauman - ja Uudenkaupungin suuntaan johtavien teiden risteyksessä. Kävimme paikalla toteamassa tiet asfaltoiduiksi kärrypoluiksi. Rauhallinen pieni idyllinen paikka, jossa kaikki tunsivat toisensa.  Meidän jungmannimme halusi uimarantaan tekemään tuttavuutta paikallisten nuorten kanssa. Siellä he sitten kirmailivat vesirajassa roiskien vettä päälleen, vaikka kapua ei saanut kastelemaan jalkojaan nilkkoja enempää. Ja sama toistui aamullakin.
Katsastimme myös kylän kirkot, uuden kirkon ja vanhan uhrikirkon, joista saimme hyviä valokuvia todisteeksi käynnistämme.
Alkavasta iltapäivästä lähdimme taas liikkeelle. Sääkin näytti jo hieman paremmalta; myötäisiä tuulia oli luvassa ~ 7 – 9 sm S-SW. Pitkästä aikaa saimme nostaa kaikki purjeet.

Kulku oli maittavaa, kuudessa tunnissa kokonaista 33  mailia. Niinpä illalla saavuimme Luvialle Laitakarin vierasvenesatamaan noin puoli yhdeksän aikaan.
Luvia on Suomen kuuluisimpia veneenveistopaikkakuntia. Scyllat ja suuremmatkin purjealukset ovat syntyneet siellä. Nyt veneenrakennus on jo hiljentynyt
Iltasella karkotimme Lennin kanssa variksenpoikasia windeksistä  istuskelemasta ravistelemalla  paakstaakia. Mitä muutakaan tekisimme, kun mitään ei ollut tarjolla. . Ei tämä yöpyminen mitään maksanutkaan onneksi, sillä palvelut olivat mielestämme ala-arvoiset. Saimme kuitenkin täytettyä veneen vesitankin ja samalla näimme sateenkaaren.

Ilta oli rauhallinen ja auringonlasku kaunis Laitakarin marinassa.
Maanantai  13.7   Hieman masentuneina paikkaan irrottauduimme ja lähdimme  puoli kymmeneltä jatkamaan matkaa, koska jungmannille ei ollut mitään toimintaa tarjolla.
Tuuli oli mitätöntä, joten koneistimme koko 36 mailin matkan Merikarvialle, Brändön saaren Krookanlahteen marinaan. Paikka oli leirintäalueen yhteydessä aallonmurtajassa oleva ”laituri”. Hieman meinasi syvyys paikon jäädä pieneksi, mutta onneksi löysimme ”kuopan”, johon sitten mahduimme.
Kauempana rannasta oli pieni kumpare, jonka laella sijaitsivat siistit sosiaalitilat sekä leikki-puisto.
Saimme maksettua satama- ja saunamaksun. Kaikki meni muuten hyvin, mutta kun Lenni oli makkaran tarpeessa, karkasi hän lähimmän makkaranpaistajan luokse kysyen, saisiko makkaraa. Voitonriemuisena hän sitten selitti, kuinka hän sen makkaransa sai.
Saunat sijaisivat pienen lahdelman pohjukassa kaislikon suojassa hiekkarannalla.
Saunoimme koko porukka sekä heitimme talviturkit naftaliiniin. Lenni käväisi uimassa kuin hieman vahingossa, kun ei ollut varautunut rappusten liukkauteen. Kaikki päättyi kuitenkin hyvin.

Tiistaina  14.7  Aamupuuron jälkeen tarkoitus oli lähteä kohden Kristiinankaupunkia. Tuulet olivat suotuisat.  ~ 5 sm S.SW.  Käväisimme kuitenkin ensin viereisessä lahdelmassa ostoksilla: tuoretta savukalaa. Levitimme kaikki rievut, pääsimme mukavasti vajaata seitsemää solmua Norra Storbådanille.
Siellä alkoivat ongelmat:
Sakea sumu kietoi meidät täydellisesti. Emme nähneet;  Förpickiä eli keulaa pidemmälle ja olimme liian kaukana Kristiinankaupungin lähestymismerkeistä. Joten päätimme ajaa pohjoiseen Kaskisten / Kaskön linjaa olettaen, että sumu hälvenisi matkan varrella. Naputtelimme Gepsuun varmuudeksi tärkeitä lukemia.   Koneistaen ajoimme kohden pohjoista, rievut mastossa ”keräämässä kosteutta”; kun ei kunnon tuulia ollut. Lopulta  tempaistiin kaikki pois !!! .
Juuri oikealla hetkellä;  ”Jungmannimme” (Lenni) kiekaisi, että ”kannu” näkyvissä. Mikäli hän ei olisi huutanut, olisimme ajaneet ohi ja ihmetelleet, vaikka gepsukin näytti paikkaa.
Näinhän se on, että koordinaatteja on aika vaikea saada kortilta ”just'”, vaan ne ovat vain muutaman metrin tarkkuudella.
Seuraten poijuja pääsimme Kaskisten sataman suulle.  Sumu näytti olevan vain aivan veden pinnalla, koska taivas oli kirkkaan sininnen. Tämän jälkeen sumu näytti hälvenevän, mitä pohjoisimmaksi kuljimme. Hieman ennen yhdeksäätoista, vajaat kolkyt seitsemän mailia vettä takana otimme kiinni  Kaskisten vieraslaituriin. Veneitä ei ollut vallan montaa, vain yksi Hollantilainen ja kaksi kotimaista.
Pähkäilimme Hollantilaisen kanssa sähköistä, kun osassa pistokkeita ei ollut jännitettä. Teimme sitten niin, että kun meillä oli pidempi johto, niin he ottivat siitä haarotuksen. Melkein seitsemänkymmentä metriä käytimme kaapelia. Kaiken tämän lystin saimme maksamalla vain 10 €.
Kaskinen on 1700 luvun lopussa Kaskön saarelle perustettu Suomen pienin kaupunki ja toiseksi pienin kunta, ja sieltä on siltayhteys mantereeseen. Väljällä kaavalla rakennettuja kauniita hyvin pidettyjä puutaloja.
Illalla menimme saunomaan, jotta käymiemme marinoiden ”löylypaikat” karttuisivat. Käväisimme myös lossilla Eskilsönsaaressa; pikaisesti mennen tullen katselemassa maisemia ja joutseperhettä.

Keskiviikko  15.7  Aamusta jungmannimme herätti kysyen ”onks' aamu, saaks' herätä?”
Puuron keittoon ja sitten nenäkkäin ihmettelemään, mitä tehtäisiin.
Syötyämme lähdimme ostos / leikkipuisto kierrokselle. Edellisenä iltana löytyi sellainen, ja lupasimme palata sinne myöhemmin. Kirppikset kierrettyämme menimme leikkimään, sitten kippari kiirehti ruokatavaroiden kanssa veneelle etukäteen. Katsastimme myös kirkon ja osan vanhaa kaupunkia.
Hieman myöhemmin alkavaa iltapäivää keräsimme tavaramme ja jätimme hyvästit hollantilaisille ja irrottauduimme matkaan.
Tarkoituksemme oli käydä Gåshällanilla, jos vain pääsisimme ”sisään”. Sää kohtuullinen, tuuli oikeasta suunnasta. Taas kiitin luojaa, että ei tarvinnut luovia, sillä tikkurivistö oli tiuhaa: Kardinaalimerkit muutaman kaapelimitan päässä toisistaan ja aivan rinnakkain. Loppupäässä hieman hellitti kaikin osin, reitti laajentui ja tuuli rauhoittui.
Raskasta matka oli siltä osin, että jungmannimme ei osannut varautua aallokkoon, vaan putoili penkiltä kolhien itseään. Pyysimme häntä menemään kajuuttaan, mutta kun kukaan muu ei tullut seuraksi, ymmärsi hän komennon ”kuri-toimeksi”. Itkua ja parkua, ja taas selitettiin.

Päätimme ajaa Gåshällanille idän kautta, koska aallokko ei olisi siellä haittana. Lähestyimme kieli keskellä suuta ja vene keskellä tikkuja. Vauhtia oli noin solmun verran, kun kolahti. Emme tarttuneet, mutta sen verran helähti, että ihmiset laiturilla pysähtyivät katsomaan, missä olemme. Kello oli kahdeksantoista ja oli ajettu karvan alle viistoista mailia, kun neljän tunnin aika raskaan reissun jälkeen pääsimme vihdoin kiinnittymän Gåshällanin laituriin.

Saari oli suhteellisen pieni ja karu, kiveä ja tuulen pieksemää katajaa. Siellä on entinen merivartioasema, joka nyttemmin oli vuokrattu Naturstation Gåshällan -yhdistykselle. Näin ymmärsin, kun kaikki käyttömaksut olivat vapaehtoisuuteen pohjautuvia. Tilillepanolappuja oli hieman jopa ympäristössä. Se ei ole ”luontoaseman vika”, vaan välinpitämättömien veneilijöiden / kävijöiden, otetaan lappu ja hukataan se, niin teko on tahaton ja maksu jää saamatta.
Onneksi ilta oli miellyttävä, mikä hieman korvasi nuoren miehen katkeruutta. Kun me saunoimme, olivat toiset venekunnat laittaneet nuotion. Paistoivat makkaraa, jota Lenni nimenomaan halusi. Meillä  oli matkassa ”omat kiekurat”, mutta ne eivät vain kelvanneet,  muiden paistokset maistuivat paremmalta. Ja taas auringonlasku mereen oli näkemisen arvoinen.


Torstai  16.7   aamu oli erittäin tuhruinen ja navakalla tuulella höystetty. Heräsimme nuoren jungmannimme aikataululla. Puuroa keittäessämme teki kupeestamme lähtöä Sunwind 31. Autoimme heidät kääntämään purtensa. Kortilla heidän käyttämänsä reitti oli vain kapea valkoinen viiva, joten syvässä vedessä pysymisessä oli vaikeuksia. Pääsimme kuitenkin seuraamaan edellä lähtenyttä purtta tikkujen reunustamaa ränniä myöten. Ja taas oli tiedossa jungmannilla ”kajuuttapäivä”, vaikka meillä olikin vaikeuksia saada hänet pysymään poissa sitlootasta ja sateesta.
Viimein saavuimme Granön lossin reitille. Sen jälkeen meitin oli käännyttävä länteen. Pitkillä silmillä ei näkynyt minkäänlaista marinaa. Pelkkää romuläjää: vanhoja kalastusaluksen ”raatoja”.
Pähkäilimme mitä tekisimme: Oppaittemme mukaan tarjolla olisi kuitenkin  Vettä, Virtaa, Ruokaa ja Lämpöä,  joten mitä muuta tarvitsisimmekaan.  Valmistauduimme rantautumaan Granö / BergöhönLaiturissa oli vain yksi vene.  Kokeilimme rantautua muutamaan paikkaan onnistumatta; syvyys oli aina esteenä. Lopulta viidentoista maissa ja reilut kakskyt' viis' mailia ajettuamme, kun aurinko yritti voittaa tuhruisuuden, otimme laituriin kylki-kiinnitykseen.
Iltalenkillä lossi-laiturille poimimme syödäksemme ja aamu-puuroon marjoja.

Perjantai  17.7  Aamusta lähdimme jatkamaan matkaa. Poutaista säätä, länsi tuulta, siis aivan siedettävää keliä. Tänään seilasimme, vaikka aallokko oli paikoin varsin haastava.  Kaikua tarkkaillessani huomasin jossain vaiheessa väylän madaltuvan ja sitten alkoi etsintä. Mistä näkyisi seuraava tikku? Vaan kaikki lopulta onneksi löytyivät..
Jouduimme kiertämään Svartbådanin lännen puolelta. Muutama reitti puikkelehti Granön
ja Svarbådanin itäpuolitse, mutta syvyyslukemien puuttuessa sekä veneessä olevan maston vuoksi, olimme pakotetut noin parinkymmeneen lisämailiin.
Ennen Vaasan sisääntuloa kapu avasi kaikki rievut noin kymmenen mailin päässä satamasta, ehkä vain tuulettaakseen, mutta ne vetivätkin niin hyvin, että melkein rikoimme nopeusennätyksiä.
Vaasan ”purjevene satamaan” ei sopinut tulla paraatiovesta, vaan piti kiertää ensin Vaskiluoto. Siellä sijaitsee Vaasan ulkosatama, joka on yhteydessä mantereeseen kannaksin, joissa on matalia siltoja. Matkalla ihailimme myös voimalaitoksen upeaa voimajohtopylvästä ja entistä Vaasan Höyrymyllyä. Pistäydyimme ”keskustan” laiturin kautta todeten, että täällä ei olisi tulevaisuutta.
Viiden tunnin ja reilun kakskyt' kolmen mailin purjehduksen jälkeen otimme kiinni kello neljätoista pursiseura Wasa Segelföreningen laituriin. Laitoimme pikaiset välipalat ja irrottauduimme uudelleen käydäksemme keskustassa ostoksilla, jotta kaikkea ei tarvitsisi kantaa ylimääräisiä kilometrejä. Seija lähti kiertämään lähikaupat tehden välttämättömimmät ostokset, jotta pärjäisimme viikonlopun yli. Illalla saunoimme kolmisin viimeistä kertaa, sillä aamusta viimeinen jungmanni poistuisi. Näkymät valaistuun kaupunkiin olivat upeat.


Lauantaina  18.7   aamusta ”me miehet” valmistautuivat junamatkalle kohti Hankoa. Lenni pääsi tutustumaan ennen lähtöä junan veturiin. Seija-kipparin haltuun jäi koko komeus, sekä polttoaineiden hankinta.
Iloisin mielin ”me miehet” lähdimme Vaasasta kuuden tunnin junamatkalle, jolta kapu palaisi ilman Lenniä.
Seija katsasti patsaita  ja taideteoksia, vieraili Vaasan kirkossa myös sisällä ja vietti mukavan päivän maissa Sirkan ja Jorman kanssa. Samalla tuli huoltoasemalla täytettyä veneen polttoainekanisterit, joihin ei muutoin olisi saanut dieseliä.

Sunnuntai  19.7   Päiväpalan aikaan kapu saapui takaisin. Päätimme pyhän kunniaksi olla tänään ulkoruokinnassa. Eilen oli löytynyt hyvä ruokapaikka, jossa saimme vatsamme täyteen maittavaa pitsaa.
Nyt meillä oli varapänikät täynnä dieseliä, mutta lämppäristä puuttui polttoaine.
Lämppärin ”petroolia” ei tuntunut missään olevan. Päätimme yrittää arkena uudelleen.

Maanantaina  20.7   Päivä kului venettä siivotessa ja petrolin hankinnassa. Kapu käveli saamiensa ohjeiden mukaisesti toiselle puolen kaupunkia, ennen kuin sai petrolikanisterinsa. Taksilla hän palasi kantamuksineen takaisin veneelle.

Vaasasta Sunsvalliin


Tiistaina  21.7  aamulla olimme vielä Vaasassa. Aamutoimien jälkeen kävimme kaupassa. Seijan palatessa hänellä oli kaksi suurta muovikassia sapuskaa. Toisessa kassissa oleva siideripurkki oli rikkoutunut, joten se vuoti. Pahaksi onneksi pussin pohjalla oli kännykkä, joka oli sen jälkeen käyttökelvoton.
Sitten ajoimme tankkaamaan TB-Marinin kylmäasemalle. Meitä oli varoiteltu, että syväys ei ehkä riitä, vaan hyvin me saimme tankin täytettyä ja pääsimme jatkamaan matkaamme.
Koneistimme alkumatkan Mansikka- ja Pikisaaren länsipuolitse Vaskiluodon länsipäähän, jossa revimme rievut salkoon reivattuna. Seilasimme väylän pohjoisinta reunaa Vaasan Majakalle. Sieltä suunnistimme Råbergskallanin pohjoispuolelle.. Kiersimme Storkallanin riittävän etäältä ottaen suuntiman Umeån Väktaren sisääntuloon.
Valtakunnan rajan tienoilla jouduimme purkamaan reevut, yksitellen, kun tuuli laantui.

Suomen aikaan kahdenkymmenen paikkeilla saavuimme Umeån Fjärdgrundiin.  Paketoimme purjeet tuulen laannuttua kokonaan suunnistaaksemme lähimpään Marinaan.
Tarjolla oli Patholmsviken vajaan kahden mailin päässä.
Reilut viisikymmentäkuusi mailia ja noin yksitoista tuntia purjehdittuamme otimme kiinni Patholmsvikenin vierasvenesataman laituriin.
Seija tavoilleen uskollisena kapusi rannalle kipparin jäädessä tarkastelemaan kiinnityksiä sekä muuta rantautumisasiaan liittyvää.
Saimme saunan varattua ja maksettua automaattiin kolikoilla. Kun valitettavasti elimme Suomen aikaa, ennätti eräs ruotsalaisseurue ”meidän vuorollamme” saunaan.
Saimme kuitenkin rahat takaisin ja lopulta sitten kuitenkin parin tunnin suloisen saunan. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Keskiviikko  22.7  Viime päivinä Seija polvi oli kipeytynyt niin kovasti, että suunnistimme paikalliseen, Holmsundin terveyskeskukseen. Sieltä annettiin vain särkylääkeresepti; polvea ei punkteerattu, vaikka se oli turvoksissa.. 
Apteekkiin, ruokakauppaan ja kävellen takaisin veneelle. Samalla tuli taas kuvattua ympäristöä. Lähdimme kolmentoista jälkeen suunnistamaan kohti etelää ja Järnnäsiä.
Purjehtiessamme huomasimme rantojen muuttuvan kallioisemmiksi ja jyrkkenevän meren puolelta.
Kuudentoista jälkeen oli otettava kone avuksi, jotta etenemämme olisi ”linnun tietä” edes puolet kokonaismatkasta.
Iltasella puoli yhdeksän aikaan, karvan vaille kolkyt' mailia purjehdittuamme.
saavuimme vanhaan Järnnäsin   kalastajasatamaan, jossa ilmeisesti oli ollut luotsi-asema. Kiinnityimme erään isohkon suomalaisen koneveneen kupeeseen. Heitimme myös koukun veteen, jotta emme kohtuuttomasti painautuisi toista vasten.
Satama oli rakennettu lahdelmaan täytemaata apuna käyttäen, kuten eteläisemmässäkin Ruotsissa. Aallonmurtajan kivikasan päälle oli tehty massiivinen betoninen ”laituri kompleksi”, joka ei oikeastaan palvellut pienveneitä. Kuitenkin lahti oli täynnä kaiken kokoisia veneitä ja erittäin suojaisassa paikassa.


Ruokailtuamme käväisimme kevyellä ilta-lenkillä tutustuen lähialueen tarjontaan. Näimme mm. grillipaikan, jossa tulisijan kuvussa oli kuninkaallisen hääparin muutaman vuosikymmenen takainen kuva.  Mikään paikka ei ollut enää avoinna, joten jouduimme yöpymään palveluitta ja maksutta. Ilta koneveneen kupeessa oli rauhallinen ja kaunis.

Torstai  23.7  Aamulla kuuden jälkeen olimme pirteinä lähdössä jatkamaan matkaa. Luvassa oli alkuunsa kovaa tuulta, mutta laantuvaa.
Reivatuin purjein lähdimme ”koluamaan” lahdelmia. Kun ennen puoltapäivää
lähestyimme Örnsköldsvikiä, näytti tuuli vain yltymisen merkkejä sekä sadetta ja ukkosta. Päätimme lähteä vajaan kymmenen mailin vuonopurjehdukselle. Muutaman mailin jälkeen paketoimme purjeet (onneksi).  Lähellä määränpäätä vuono laajeni suureksi joensuun lahdelmaksi. Tuuli voimistui sekä muuttui kosteammaksi. ”Marina” oli lahden pohjukassa, sekä aivan täysi; kahteen,  paikoin jopa kolmeen riviin tungettu. 
Kolmentoista maissa,  reilut kolkytt' kuus mailia ja seitsemän tuntia purjehtineina, otimme ensin aallonmurtajan ulkopuolelle, mutta eräs suomalainen kävi sanomassa, että tuolla olisi ”hieman” rauhallisempi paikka. Muutimme aallonmurtajan kärkeen laitetun laiturin suojaisimpaan paikkaan: Tuulenpuoleinen kylki kiinni puomissa ja laiturissa sekä suojana puolenkymmentä venettä odottelimme myräkän alkamista.
Pitkään ei tarvinnut odotella: Ensin tuli sade, pieni ukkonen, mutta kova tuuli.  Aallokko ei ehtinyt alkuvaiheessa nousta, vaan vesi lensi pintaa myöden. Neljä tuntia lennätettyään merivettä tuuli hieman laantui ja sen jälkeen alkoi varsinainen vatkaus. Meillä suojassa ei ollut hätää, mutta ulompana olevat kärsivät; yleinen ongelma oli köysien katkeilut sekä knaapien irtoaminen.


Myrskyn rauhoituttuaan lähdimme tutustumaan kylän nähtävyyksiin. Kauppakeskusta oltiin juuri sulkemassa ja pikaiset kirppis- ja tarveostokset suoritimme yltyvässä sateessa. Pienen kierroksen jälkeen palasimme purrelle syömään yhdistetyn päivällis-iltapalan.

Perjantai  24.7  Aamu oli melko samanlainen kuin ilta ja yö oli ollut. Tuuli hieman laantunut ja kovia sadekuuroja. Päätimme maata tämän päivän täällä, sillä tulossa olisi ennusteiden mukaan hieman sateettomampaa. Laitoimme aamulla ”sittlooran katteen”, jotta voisimme olla ”ulkosalla” kastumatta. Myöhemmin sateen taukojen pidentyessä kävimme uudella kyläkierroksella. Näimme ja kuvasimme kirkon myös sisältä  ja hautausmaan. Täällä isommissa kylissä ei ole samaa perinnettä hautojen suhteen kuin pienemmissä, joissa usein on kerrottu mm. haudatun henkilön ammatti. Katsastimme kaupungilla mm. musiikkiliikkeen, museonosturit ja uuden kulttuuritalon.
Päätimme käydä ”ulko-ruokinnassa”. Löysimme erään Kiinalaisen ravintolan, jossa oli kohtuullisesti ihmisiä. Asiakasmäärähän on tae kunnon ruuasta.
Otimme pienet Eteläafrikkalaiset Muscadellit ennen nukkumaanmenoa. Yöllä kipparin vatsaa alkoi kiertää: Yläpäästä ei tullut mitään, mutta alhaalta sen edestä.

Lauantai  25.7  Aamulla kippari tunsi itsensä vähintään junan yliajamaksi, ei kuitenkaan onneksi jyrän. (Syynä sairauteen ilmeisesti Kiinalaisen ravintolan ruoka?) Hänen olisi tehnyt mieli keskeyttää koko reissu, vaan kuitenkin kymmenen jälkeen irrottauduimme laiturista. Sää oli muutoin suopea, mutta tuulta ei nimeksikään: Koneistaen kolusimme rosokallioisia lahdelmia, joista useimmista jatkui pitkiä vuonoja,  jopa useiden mailien mittaisia. Siinä seilatessamme ohitimme Pohjoismaiden korkeimman saaren. Mielestäni ei se kummoinen ollut.  Paisunut ”kalakukko” jyrkin luoksepääsemättömin rannoin. Lopulta navigoimme turvallisesti UlvöKomunkaijen laituriin ankkuriin. Silloin oli takana kuuden tunnin ja kahdenkymmenen kahden mailin motorointi. Kiinnityttyämme kippari heittäytyi punkkaansa, heräten seuraavana aamuna. Seija sen sijaan katsasti kylän, pihat, kadut, paloaseman, hapansilakkamyynnin, kirkon, myös sisältä ja kahvilan.


Sunnuntai  26.7  Aamulla heräsimme aivan normaalisti, vaikka kipparin tuntuma ei ollut aivan paras. Parin tunnin verryttelykierroksen jälkeen olimme valmiit yhdentoista aikaan irrottautumaan rauhallisesta Kommunkaijenista ja suunnistimme heikkoon vastatuuleen.
Reilun kolmen tunnin ja vajaan kymmenen mailin päästä kiinnityimme kallio / koukku systeemillä erääseen kauniiseen ja suojaisaan lahdelmaan Trollarvikenin niemen itä-reunaan.
Pikaisen ruokailun jälkeen konkka-polvi halusi lähteä maastokierrokselle.  Kippari hieman vastustellen kertoi, että edessä olisi parikymmentä metriä kalliota, sitten valtava ryteikkö ja hakkuu-alue ja sitten vasta olisi tie. Konkka-polvella oli hieman vaikeuksia ryteikössä, vaan mentiin kumminkin.  Maisemat olivat komeat ja mustikoita riitti aamiaisellekin. 


Reilun tunnin jaloittelun jälkeen Seija oli valmis punkkaan. Kippari otti esiin kala-vehkeet toivoen saavansa jotain, mutta reilun tunnin ja kahden uistimen jälkeen hän totesi, että paras lopettaa päivä tähän.

Maanantai  27.7  Nopeasti aamuruokailun jälkeen, puoli kymmenen maissa, pääsimme liikkeelle. Hieman meitä jäi ajatteluttamaan viereinen vene; se oli aivan hyljätyn näköinen, vaikkakin siisti, mutta ei mitään liikettä vierailumme aikana.
Luvassa olisi sitä tavanomaista, vastaan puhaltavia heikkoja henkäyksiä. Valmistauduimme katsastamaan muutamia lahdelmia, käväisimme mm. Norrfälsvikenin   vierasvenesataman laiiturissa.  Bönhamniin, 1600-luvun puolivälin jälkeen perustettuun kalastajakylään rantauduimme  puolen päivän  paikkeilla. Kävimme kyläpuodissa ostamassa herkullisen näköiset marjapiirakat ja kirpparilta linnun ja norsun. Jatkoimme purjehdusta hieman itäisenpää reittiä, vain pari mailia rannasta, kiersimme Höglosmen- sekä Högbonden-saaren, jolla on pohjolan toiseksi korkeimmalla sijaitseva majakka. Muutaman lahdelman jälkeen löysimme itsemme Barstahamnin karavaanareilla täytetystä vierasvenesatamasta.  Silloin oli purjehdittu alta kaksikymmentä mailia ja kuusi tuntia. Tilaa olisi ollut useammallekin veneelle; suihkut sekä vessat olivat toimivia. Ravinteli oli vajaan parinsadan metrin päässä, mutta se oli suljettu maanantaisin.

Meillä oli aivan oiva tilaisuus tutustua paikkaan: Camping / vierasvenesatama, oli aika laaja alue lahden pohjukassa, jonka laidalla virtasi joki tai puro koskineen. Ylempänä sijaitsi ravintola, ja saman verran kavuttua; kappeli. Tutustuimme ensin kappeliin; sisään pääsy oli samanlainen kuin muualla (saaristotien kirkoissa/ kappeleissa). Avain löytyy jostain?.
Hirrestä rakennettu, ehkä parinkymmenen neliön rukoushuone. Kappelilta lähti kaksi luontopolkua; kolmen sekä viiden kilometrin. Me kiersimme lyhyemmän, jottei konkka-polvi rasittuisi. Kiipesimme korkeimmalle kohdalle; mistä näkyi vielä Högbonden-saari. Palatessamme veneelle poimimme aamupuuron lisukkeeksi taas mustikoita.
Tiistaina oli taas sateista
Tiistaina  28.7  Aamusella lähdimme 7 metrin vastatuuleen, joten saatoimme purjehtia ST:llä moottorin avustuksella. Suunnistimme etelää kohden kuuroittaisessa sateessa ja
käväisimme taas muutamassa vuonossa tutkimassa, mutta ne ei olleet mieleisiä. Kelin parantuessa pistäydyimme Häggvikin vuonossa. Mitään mainittavaa emme nähneet; vain  kalastajakylänhatarine laitureineen. Pyörähdimme ympäri ja lähdimme hakeutumaan takaisin.  Siinä ihmetellessämme yksi pursi ohitti meidät ja toinen tuli vastaa. Joten täytyi siellä olla tarjolla ehkä enemmänkin. Tovin pähkäiltyämme päätimme palata takaisin.  Lahdelmasta, jossa aiemmin kävimme, jatkui lännen suuntaan ruovikkoon kapea kuja, josta aukeni muutaman veneen levyinen lahdelma.  Saimme laiturista toiseksi viimeisen paikan.
Rantauduimme kolmentoista pintaan Häggvikin marinaan, purjehdittuamme reilut viisitoista mailia ja neljä tuntia. Tarjolla oli poiju / laituripaikka, sisältäen suihkun, vessan ja polkaisukamelit.
Välittömästi läksimme polkemaan liikenteeseen. Suuntasimme parin kilometrin päässä sijaitsevaan Nordingrån kylään, jossa oli kauppa ja kirkko. Halusimme päästä ostoksille, tarvetta oli molemmilla. 

Nordingrån kylä kuvattuna paluumatkalla
Kirkon ja museoalueen jälkeen keskityimme maallisiin asioihin. Käväisimme paikallisessa Spar-kaupassa.  Ostoksemme mahtuivat juuri ja juuri kahteen muovikassiin ja kippari sai kuormajuhdan tehtävän.  Kun menomatkalla oli pelkkää ala-mäkeä, niin tietysti paluumatka olisi pelkkää ylämäkeä. Valitettavasti kameleiden kunto ei ollut aivan kiitettävä. Toisaalta oli hyvä, että jouduttiin pysähtelemään. Nähtiin sellaista, joka muuten olisi saattanut jäädä näkemättä.

Norjalain kirkko sisältä
 Ruokailtuamme päätimme käydä paikallisen ” Romunissen”  näyttelyssä, Mannaminnessä.  Sinne oli koottu ruotsalaista viime vuosituhannen alun  kaupungin, maatalouden, rautateiden ja kaivosten erilaisia koneellisia vetopelejä, vaunuja/ rattaita, laivoja ym.  Siellä oli myös pohjoismaalaista pienrakennuskulttuuria (mm. kirkko Norjasta ja puukirkkojen pienoismalleja) sekä ääripäänä hanurimusiikkia ja soittimia samalta ajalta.
Iltasella alkoi taas kuuroittainen sade, jonka ropinaan oli miellyttävä uinahtaa.

Keskiviikko  29.7   Tuttuun aikaan aamutoimien jälkeen sää näytti selkenemisen merkkejä. Tuultakin oli luvassa;  3 – 5 ms.  Samasta suunnasta S . eli taas vastaista. Samat purjeet ylös kuten monena edeltävänä päivänä.  St- keula,  stora komeasti peitteen sisällä;  leikkisästi mietimme: 

Jyrkät, vaan josku niin värikkäät
Jos möisimme purjeen tarpeettomana ja ostaisimme jotain ”sälää”.  Mutt' olihan see' kaiken varalta; kuten mulla ”nee”, en muista mihin niitä käyttäss'.  Tapojemme mukaan kävimme useassa lahdelmassa. Muutamissa ei  taaskaan ollut syvyys lukemia, joten kaiun kanssa jouduimme tutkimaan  po. lahdelmat.
Lähestyimme pikku hiljaa  Härnösandia, joka olisi Högakustenin  eteläinen  ”päätepiste”. Olimme aamusta lähteneet saman kunnan alueelta. Minun mieltäni tympi hieman tämä maisemien samanlaisuus. Jyrkät kalliot kuin limppu vedessä, laella puita, mahdottomat rannat veneen kiinnittäytyä, huonot purjehduskelit.  Voi olla, että olin vieläkin hieman jälki tautinen siitä viime viikon mahataudista. Yritin kovasti ”skarpata”, ett' en valittaisi ääneen.

Idali joen suistossa oli monta mahdollisuutta rantautua. Seija ihastui näkemäänsä: iso pitkä, korkealla oleva Högakustenbro oli edessä. Hän halusi nähdä komeuden kaikessa valaistuksessa, mutt' see' oli sula mahdottomuus. Rantauduimme erääseen lahden pohjukkaan. Lövvik'  N 62* 47' 99”  E 18* 04' 2”.  Sieltä ei siltaa kuitenkaan nähnyt.  Puolen päivän jälkeen, kolmen tuntia ja kuusitoista mailin lähdöstä kiinnityimme ankkurilla laituriin, jossa paikkoja oli vain sellaiset pari kymmentä. Hinta oli tämän reissun kilpailu- kykyisin. Kuusikymmentä paikallista, sekä kakskytä' saunasta. Paikka suht' rauhallisen tuntuinen.
Rantautumisen jälkeen lähdimme katsastamaan ympäristöä. Seurasimme noin puolen kilometrin päähän rantaa mukailevaa tietä, joka johti kylään. Kylässä kaksi kauppaa, toinen kiinni; toinen hotelli-lomakeskus ”komplexissa”. Tanssipaviljonkia terassi ym. täysillä oikeuksilla. Onneksi viikonpäivä sekä etäisyys oli turvattu. Teimme sellaiset ,”voisko sanoa”, ett' kehtass' käydä vessassa, ostokset.
Palasimme purrelle. Elämä laiturilla oli hieman vilkastunut. Veneitä oli joka pilttuussa, purkkarit rannalta katsoen avoveden puolella yhtä ”jollaa” lukuun ottamatta. Koneveneet vasemmalla puolella. Metelin suhteen oli sama jako, vasemmalta kuului kovempi meteli.
Väki nuorempaa / lapsi perheitä; lyhyt matka, enemmän alkoholia ?.
Saunavuoromme myöhästyi noin tunnin, mutt'  ei haitannu mitään. Ilta oli hieno. Pesu-vedet joutui laskemaan eri paikoista;  lämmin satamarakennuksen keittiöstä, kylmä laiturin vesipisteestä. Ei vaikuttanut kylpemiseen.  Ainoastaan minulle sattus sellainen pikkainen pyyhe, joka ei yltänyt kunnostetun keskivartaloni ympäri, joten see' sopivasti putoili lattialle vettä ”lorottaessani”, ja naiset taputtivat ”stripteaselle”. Tunnelma oli miellyttävän kiusallinen.
Keskustelimme tovin naapuriveneen isännän kanssa, jolla oli sellainen reilun kymmenen metrin konevene, eikä osannut oikein Ruattia. Olivat maanneet muutamia aikoja laiturissa.

Torstaina  30.7   Heräsimme ajoissa, erittäin hiljainen aamu, illalla emme kuulleet mitään erikoista,  joukko oli väsynyttä. Aivan oitis emme rynnänneet venepaljouden joukkoon; ensin piti tankata. Onneksi meillä oli varalla, jotta pääsisimme muutaman päivän. Lorotin parikymmentä litraa kanisterista letkulla säiliöön. Siinä ”lorotellessani” Seija ilmoitti;  ett' hän haluss' palata pohjoiseen.
Noh'  hän'  hän oli aluksen Kippari,  joka ilmoittaa seuraavat kordinaatit miehistölle.
Valmistelin purtta ”paluuseen”. Tuulta luvassa sellaiset seitsemän metrin paikkeilla S.SE.  Jopa pitkästä aikaa aurinkoista. Koneistimme ehkä liiaksi Idali joen-suiston etelä reunaan; (tottumattomana purjehtimaan). Kiskottuani täydet rievut salkoon saavutimme pian seurassamme / pohjoisempaa reittiä kulkeneet veneet. Näin jatkoimme kohden  Dockstaa. Seija oli edellisiltana haaveillut käyvänsä Skulebergetillä, sekä Herrestabergetillä.  Joten sinne oli mentävä.
Olimme panneet merkille; että rannikkoa seurasi kolme eri väylää, kuten meillä. Aivan rantoja myötäilevä oli ”pienten puutarhaväylä”, sitten ”keskikokoisten puutarhaväylä” sekä hieman ulompana isompien ja meidän mentävä. Siellä seilasimme. Vajaassa seitsemässä tunnissa ohitimme mm. Barstahamnin ja Högbondenin, ja jatkoimme toistakymmentä mailia koilliseen vuonoa pitkin.  Vuonopurjehdus oli vaativaa. Tuuli tuli pitkin vuonon seinämiä, joten oli valittava, kumpaa reunaa halusi seilata. Etelätuulilla pohjoisreuna oli rankempi. Joten lähestyimme eteläreunalla Dockstan  vuonoa. Vuonon suulla tuuli laantuss' . St- ja. peltiä tarpeeseen lopun muutama mailin matkaksi marinaan.

Ensinäkymä Docstasta
Saavuimme DockstaN  63* 03' 1”  E  18* 19' 7” marinaan runsaan päiväpalan  jälkeen reilun kolmenkymmenen mailin matkasta. Veneitä ei ollut tunkuun asti. Kohtuullisen kokoisessa marinassa oli vain pari venettä., joista yoinen näytti maanneen vuosia samassa pilttuussa. Joten valitsimme purrellemme sopivimman puomipilttuun.
Kukaan ei ollut tarjoamassa palveluja; ajat sekä puhelinnumerot marinan seinässä kertoivat toiminnasta, joka oli loppunut viikko sitten. Soitimme numeroon ja sovimme ajan, milloin saisimme lunastaa sosiaalitilojen käyttöoikeuden.
Kävimme kylän kirkolla, kalmistolla, kaupassa, sekä läheisellä E - 4 huoltamolla, josta löytäisi kaiken tarvitsemansa. Se voi olla, ett' lähemmäksi valtatietä emme pääsisi veneellä; periaatteessa E-4 oli laiturien toisessa päässä. 

Docstan kirkon takana oli viljavia peltoja
 Marinan viehättävä ”omistaja” pariskunta oli ilmeisesti Italialaisia. Ja perivät sadankahdenkymmenen paikallisen valuutan hinnan vessa – suihku - laituri yhdistelmästä.
Kertoivat surullisesti, että kaikki toiminta loppuu tällöin, vaikka toisaalta kautta olisi vielä jäljellä, mutt' kysyntää on niin harvakseltaan. Kysyimme polkukameli hintoja: Heill' oli vain vuorokausi hinnat, joten katsoimme liian hintavaksi muutaman tunnin vuokran. Itäisemmästä lahdelmasta olisi ollut lyhyempi matka kyseisille luonnon alueille, sellaiset parit kilometrit. Seijan polvi oli kuitenkin alkanut vihoittelunsa uudelleen, joten Skuleberget jäi näkemättä.
Seija istus loppu-illan sosiaalitiloissa pesten pyykkiä sekä mailaten, kun see' kuuluss' samaan hintaan (siis wlan).
Tuuli hieman myöhemmin paransi otettaan, mutt' kokeneina rantautujina olimme ottaneet sen' huomioon.
Perjantai  31.7   Aamu palan sekä pienen lenkin jälkeen olimme valmiita tulevaan.
Tunne oli aivan mahtava, kun omistajapariskunta seisoi laiturilla vilkuttaen sekä kuvaten hyvästiksi. Keli ei olisi mitenkään otollinen etelään suuntautuvaan purjehdukseen. Luvassa sään suhteen pilvistä ja sadetta, tuulta noin seitsemän metriä S.SE.  Eli taas vastaista sekä kohtalaisia maininkeja. Käyttäisimme kahta purjetta;  ST – ja peltipurje. Koettaisimme päästä samoille sijoille, mistä edellispäivänä lähdimme.
Skuleberget mereltä nähtynä. Lähdimme juuri Docstan kaupungista, joka jää vasemmalle.
Dockstan vuonosta tullessamme alkoi kaatosade; sitä kesti reilut pari tuntia. Päästessämme nk. keskimmäiseen puutarhaväylään sade taukosi, ja päätin avata storan, mikä oli hyvä päätös. Kahdella, väliin autoimme kolmannella, purjeella pystyimme pitämään jonkinlaista matkavauhtia. Seija paikoin huomautteli reittivalinnoistani. Varsinkin silloin, kun ohitimme Högbonden ja Höglosmenin ja ajoin täysin rätein kivikkojen välistä. En tiedä pelkäsikö, vai pitikö saada kuvia muutaman metrin päässä olevista kivikasoista
Loppu oli kuin sunnuntaipurjehdusta, tiukkaan luovia aina  Ångerma-joen suistoon. Siellä tuuli laantui hakiessamme uutta sopivaa yöpymispaikkaa. Seija päätti, ett' hän on mennyt joskus sillan yli, joten hän haluaisi mennä myös ali.  Joten toiss' puoll' siltaa. Siitä pohjoispuolelta  välittömästi  löytyss'   Hornö'n  vierassatama.
Juuri parhaaseen töistätuloaikaan saavuimme  Hornön laituriin. N 62* 48' 6” E17* 56' 99”,  poiju / laituri  kuuteenkymmeneen paikallista. Tarjolla ei ollut muuta kuin vessa, ns. kerhohuone sekä jätekeräys. Matkaa E-4:lle  oli noin parr' sataa metriä veden tasossa ja muutaman kymmenen metriä ylös.
Luontoa oli sen edestä. Muutaman kymmenen metrin päästä alkoi mahtavat luontopolut. Keräsimme sieniä sekä marjoja t-paidat ja pipot täyteen, kun emme arvanneet ottaa pusseja mukaan.  Saimme niistä kastikeaineet muutamaksi päiväksi sekä aamupuuron lisukkeet.
Päätteeksi istuin kerhohuoneessa tovin, parin kaljan ja tv:n kanssa, ku' ei pitkiin aikoihin ollut nähnyt moista laitetta. Ja Högakustenbro oli kaunis yövalaistuksessakin.

Luontopolku vie Högakustenbron alle
 Tänään oli Lauantai, Elokuun  Ensimmäinen päivä. ”Virallisesti” paikoitellen loppuu kaikki veneily, sekä camp-palvelu -toiminta. Samoin päättyy meidän osalta Högakusten.
Haasteista huolimatta irrottauduimme seuraavalle etapillemme.  Pyrkisimme  Härnösandiin   reilun kymmenen mailin päähän. Keliä ei kannata kehua: Vettä alla ja yllä, ensin tihkusadetta,  yltyen matkan edetessä, tuulta onneksi vain  3 ms. NW. W. Melko vastaista.  Peltiä oli luvassa parr' kolme tuntia. Matkan puolivälin tienoilla näimme ”säälin”, hiljensin vauhtia ja hää tuli vastaan. Nähtyään, ett'  emme oltu tuttuja, sukelsi. Saavuimme kymmenen jälkeen  Härnosandin  suiston suulle, missä oli suuret tehtaat kahta puolta  sekä meille tärkeä tankkauspiste. Kolkytt kahdeksan litraa meni, joten aika kuivax' olimme ajaneet.  Tankkauksen jälkeen päädyimme laituri / poiju-paikkaan, sillan kupeeseen  First Hotel Stadt 'n eteen.  N 62* 38' 0” E 17* 56' 2”. Oitis kiinnityksen jälkeen suunnisti Seija Hotelliin kysyen hintoja. Minulle jäi kaikki hinnat arvailuxi:  Yöpyminen puolitoista sataa ja sauna kymmenys siitä / henkilö paikallisessa rahassa;  arvioni  sata seitskytä.

Onneksi sateeseen sattuss' reikä juuri, kun astuimme ulos Hotellista. Kuttaperkka asuin varustettuina kiertelimme ”lähikortteleita”. Kauppatorilla oli paikallinen Market-kauppa, missä pistäydyimme. Sillan toiss' puoll' vierailimme Lidlissä ostamassa tuttua ruokaa. Ruuanlaiton yhteydessä ”värkkäsimme”  avotilaan katoksen, joka suojasi kastumiselta, joten nautimme lounaan  päivällisenä. Onneksi iltapäivän myötä sateet väistyivät, ja pääsimme tutustumaan kauniiseen ”kylään”. Kiersimme ”puujalka-kipparin” kanssa kylän kauppakujia, kirkon ulkoa ja sisältä sekä osaltaan tulevan ”klaffisilta” veneilyn ”kommervenkit ”; olihan huomenna kyseessä sunnuntai ja olimme oppineet, että useimmiten  tilanteissa oli pärjättävä yksin.
Kaikki jäisi nähtäväksi.
Illansuussa saavuimme purrelle. Sinä aikana oli saapunut ”vanha tuttavamme”. En kyllä muistanut mistä. Mutt' heillä oli spinnun sukka takertunut ”förstagin” puoliväliin. Hee'  olivat lyöneet vetoa oluesta, ett' purren  ”naiss' miehistö” ei saa sitä alas. ”Tyttäret”  tulivat
juttusille kanssani. Mietin heidän nostimiaan ja sanoin: ainoastaan spinnupuomin nostimella ja ”puos-haka viritelmällä” sen voisi ehkä saada alas. Tytöt toimivat ohjeitteni avulla ja voittivat.
Sinä aikana Seija katosi Hotellin uumeniin nauttimaan saunomisen lämmöstä. Hän varmaan nauttikin  koko rahan edestä.
Minulle sateli sillä välin ”vain” lentosuukkoja!?.  Näin voi käydä vanhalle miehelle.
Komento saapuss' alukseen ja haaveet jäivät unholaan.

Sunnuntaina  02.8     Aamupuuroa  / aamutoimia tehdessämme irtaantui viereinen vene  laiturista ja  lähestyi nostosiltaa. Ilmeisesti heillä oli tietoa, tai ehkä ennalta sovittu avaaminen. VHF : ei avittanut mitään. Kännykkä oli tämän päivän ” See  Sam ” -sana.
Seuraavaan avaukseen venähtäisi tunti, johon meillä oli kaikki mahdollisuudet.
Puoli yhdeksän aikaan olimme siltavahdissa. Luvassa oleva keli olisi muuten kohtuullinen, mutt' tuulen voimakkuus toi pienen pettymyksen 3 ms. E.SE.
Soiteltuamme vielä erikseen siltavoudille, saimme lopulta hieman myöhässä ”läpän” nostettua, samalla varmistimme seuraavien läppien nostot. Sama vouti pyöräili kylän poikki sillalta toiselle.
Noin viiden mailin kujan jälkeen revimme rievut salkoon. Lähdimme vaihtelevaa nopeutta,
2 – 4 solmua, kohden Sundsvallia.
Reilut parikymmentä mailia purjehdittuamme saavuimme Indalsälvenin Sundsvallin  kylään johtavan suiston suulle. 


Pelti avittamaan ja niin ajelimme aivan  keskelle kylän ”ydintä”.
Joen länsiranta oli täynnä erilaisia kalastusaluksia,  ja itäranta taas eri kokoisia kone-veneitä. Sieltä ei tuntunut löytyvän vieraspaikkoja, joten palasimme pätkän takaisin.  Itäpuolta seuraten. Ensiksi osuimme ”kunnalliseen” veneparkkiin, ja se tuntui aivan sopivalta meidän tarpeisiin.  Hieman päälle kolkytt' mailia ja viisi tuntia, kun  tarttusimme
Sundsvallin N 62* 23' 3” E 17* 19' 2” kunnan vierasvenelaiturin poijukiinnitykseen Hintana sata viisikymmentä paikallista sisältäen sähköt ja sosiaalitilat suihkuineen.
Ruokailtuamme lähdimme tutustumaan kylään. Kuljimme kävelykatua etelään, kunnes tulimme jonkinlaisen linnoitus / kirkko -kukkulan luokse. Siitä lähdimme palaamaan ensin joen länsivartta, koukaten väliin kävelykadun idänpuolelle. Minusta tuntui kuin kävelykatu ja joki olisi jakaneet kylän kahtia. Lännessä kulttuuri  ja idässä liikkeet ja asunnot,  joen vasta- eli länsirannalla ”yliopisto”. 
Vaikka meillä ei ollut mitään tarvetta, poikkesimme matkan varrella avoinna olevaan elintarvikeliikkeeseen ”katsastaaksemme” valikoimat. Jotkin liikkeet ylläpitivät aukioloja EU:n mukaan ja see' oli meille tervetullutta.
Palasimme purrelle; merkille panimme rauhallisuuden: voisi olettaa, että ”kylän” laiturissa olisi enemmän tapahtumaa. Poliisi partioi säännöllisesti, vahtien laiturilla päiväänsä viettävää  porukkaa, josta meille ei haittaa ollut. Perän puolella vastapäätä oli ilmeisesti ”paikallisenmarinan laiturit”.  Veneisiin kerääntyi ihmisiä iltaa istumaan ja nauttimaan hyvästä ruuasta, viinistä sekä seurasta.

Maanantaina  03.8   Aamupuuron jälkeen liikkeelle. Pistäydyimme Ohlsonin liikkeessä joka oli niin ”tyrkyllä” ettei ohi päässyt. Keskustassa tiemme erosivat; Minä lähdin Hjertmansin venevaruste liikkeeseen ja Seija jäi kuvaamaan keskustan rakennuksia ja monia lohikäärmeitä, joita kaupungissa oli piristämässä katukuvaa ja toimimassa kiipeilypuina.

Liike sijaitsi venesatamaa vastapäätä joen länsi reunalla. Sain melkein kaiken, mitä olin hakemassa. Takaisin lähtiessäni odoteltuani vartin ”kaasu-autoa” erään naisen seurana, ilmoitin käveleväni satamaan. Siinä kävellessä hän kertoi mies-ihanteistaan. Olin aivan kiusaantunut, joten eräässä kohdassa sanoin meneväni kulkemaan joen töyrästä myöden. Oletin, että hiekkatiellä kulkeminen olisi hitaampaa, joten jäisin hänestä hieman jälkeen, mutt' hän ilmeisesti myös hidasti kulkuaan. Tulimme teiden yhtymäkohtaan saman aikaisesti. Piloillani tervehdin häntä kuin vanhaa tuttua; siitä innostuneena jatkoi hän samansuuntaista monologiansa, kunnes oli pakko erota.
Purressa alkoi tosi-toimet: Ensin kone lämpimäksi, öljyt ulos, putsari pois ja uudet tilalle.
Käydessäni paikallisella Shell huoltamolla totesin, että  vähittäismyyntihinnastoa auton ”huolto tarvikkeille”; öljylle /  suodattimille tms. ei olisi saatavilla  Heillä oli vain paketti hinta määrätyille huolloille. Onneksi olin ostanut kaiken tarvittavan ollessani oikeanlaisessa puodissa.
Iltapäivästä käväisimme tutussa Lidlissä tekemässä tutut ostokset. Illalla tarjosimme toisillemme ”sosiaalitiloissa” valmistamaamme illallista, näkymä oli upea: koko venesatama oli edessämme ja saatoimme lasien takaa tarkkailla alueen tapahtumia.

Tiistaina  04.8  Päästyämme aamulla ”elävien kirjoihin”  sanoi Seija: Jalka ei taivu ja kävely tuottaa kipua. Joten soitimme ensiapu-klinikalle ja tilasimme taksin; joka veisi liikunta- kyvyttömän suoraan hoitoon. Olimme paikalla kymmenen maissa, kirjoittautuen sisään. Vajaan neljän tunnin päästä tapasimme uudelleen; olin sinä aikana tavannut muutaman tupakoivan potilaan, jotka ”pummasivat” savuja. Eräs nainen kiitollisuudessaan kertoi tämän päivän tarinan elämästään. Vaikuttaa siltä kuin olisin ”syntynyt” (naisten) epäonnen itkumuuriksi.
Neljäntoista paikkeilla taksi palautti meidät pyynnöstämme keskustan lounaspaikkojen paljouteen. Vahingoksemme osa syöttölöistä poisti juuri lounasmainoksiaan. Löysimme kuitenkin erään, jossa oli tunti jäljellä sekä kohtuullisesti ruokailijoita. Joka osoitti, ett' ruoka oli hintaansa maukasta.
Palattuamme purrelle käväisin vielä ”paikallisessa Saksalaisessa” täydentäen varastoja. Tarkoituksemme oli huomenna jatkaa etelän suuntaan.
Illan hämärtyessä ihailimme täysin tyventä maisemaa, sekä rannalle kerääntyviä nuoria,
jotka osasivat olla aivan ”ihmisiksi”!.